Kun lähdet liikkeelle evankelioinnissa ja rohkenet ottaa uusia askeleita eteenpäin, vaikkapa vain pieniäkin, pääset edemmäksi kohti sitä, mitä tahdot laajemmassa mittakaavassa saavuttaa. Voit ottaa vaikka yksitellen näitä evankelioinnin eri osa-alueita haltuusi. Ensimmäinen askel voi olla se, että lähdet vaikka läheiseen kauppakeskukseen jakamaan traktaatteja. Ota sitten haltuusi keskustelemisen alue; ala juttelemaan ihmisten kanssa ja kertomaan heille pelastuksesta Jeesuksessa. Kun saavutat näitä tavoitteita, saat kokea ihmeellistä onnistumisen iloa.

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun olin lähtenyt liikkeelle Jeanin kehotuksesta, menin tapani mukaan Valkeaan, oululaiseen kauppakeskukseen. Oli helmikuun alku vuonna 2019. Edellisenä päivänä Herra oli sanonut minulle, että tulen voittamaan ensimmäisen sielun ja että uusi vaihe on alkanut elämässäni. Siellä vastaani asteli vanhanpuoleinen mies, Pete (nimi muutettu), kaverinsa kanssa. Niihin aikoihin hän oli yksi niistä kodittomista, joilla oli usein tapana kulkea Kenttätien, eli kaupungin järjestämän asunnottomien yömajan ja keskustan väliä. Keskustassa he näkivät kavereitaan, monesti viinan huuruissa, ja yöksi he palasivat Kenttätielle. Kun olin tervehtynyt häntä ja kysynyt kuulumisia, hän tahtoi jäädä istumaan penkille viereeni, ja sain johdattaa hänet uskoon. Ensimmäisen sielun! Tämän seurauksena tulin täyteen iloa! Se, mitä olin innokkaasti tavoitellut, alkoi oikeasti tapahtumaan. Astuin johonkin uuteen, josta aukesi tie voittaa yhä enemmän sieluja Kristukselle.

Jätä kommentti